Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen vähän yli nelikymppinen kahden pojan äiskä Lappeenrannasta. Lapsukaiset ovat sen verran suuria (-90 ja -98 syntyneet), että aikaa jää muihinkin harrastuksiin.

Käsitöitä ja leipomuksia olen aina värkkäillyt, mutta löydettyäni toinen toistaan upeampia blogeja sain todellisen "herätyksen" kakkujen koristeluun ja uusien juttujen kokeiluun, josko minäkin osaisin...  

Lähes kaikkiin ohjeisiin sovellan itse jotakin, eli kahta ihan samanlaista ei taida tulla. Siinä onkin oma jännityksensä, kun ei täysin voi tietää lopputuloksesta.

Olen tällainen itseoppinut kotileipuri, eli harrastustouhuilla yrityksen ja erehdyksen kautta mennään. Pääasiassa on tarkoitus tehdä kakkuja ja leipomuksia, mutta joskus aihe karkaa muihinkin juttuihin.

Neulominen on toinen harrastukseni, joka on kulkenut mukana lähes lapsesta saakka. Se on peruja äidiltä ja isoäidiltäni. Minulla on aina jonkunlainen työ tekeillä, en osaa olla ilman.

Olen hyvin iloinen, jos jätät kommenttia itsestäsi. Ne lämmittävät aina mieltä niin kivasti  {#emotions_dlg.kiss}

25.09.2010 - 21:32

Nami-hiirellä on hauska kilpailu, missä pitää tehdä hedelmäinen kakku ilman pursotuksia. Ajattelin osallistua tälläisella versiolla. Meinasi todellakin tuo syyskuu lipsahtaa ohi kun aina on kaikenlaista ohjelmaa. Jos sitä ei järkkää itse, niin asiat vaan etenevät niin, etten ole ehtinyt aiemmin. Nyt korjaan tilanteen. Ehdinpäs sittenkin.

Eli ohje on todella vanha. Olen joskus kirjoittanut sen vihkooni ja aina silloin tällöin olen sitä tehnyt. Hedelmät eivät varsinaisesti kuulu kakkuun, mutta lisäsin ne nyt kun kuitenkin kyseesä on hedelmäinen leivos.

Tein pohjan ohjeen kaksin- ja täytteen 1½ kertaisena. Yksinkertainen ohje riittää matalaan piirasvuokaan. Ohjeen nimi on oikeasti:

Suussa sulava sitruunatorttu

Pohja:

2 munaa

3/4 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

100 g sulatettua voita

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vehnäjauhot ja voisula. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun matalaan piirasvuokaan. Paista 175 asteessa n. 15-20 min. Kumoa kypsä pohja vadille.

Täyte:

2 dl vettä

1 1/4 dl sokeria

2 munaa

2 rkl Maizenaa (perunajauhokin käy yhtä hyvin)

4 rkl sitruunamehua

reilu 1 tl raastettua sitruunan kuorta

25 g voita

Pese sitruuna hyvin ja raasta sen kuori. Sekoita kattilassa vesi, sokeri, Maizena, munat ja sitruunamehu. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Lisää raastettu sitruunan kuori ja voi. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä kakkua jääkaapissa n. 2 tuntia ennen tarjoilua. Ohjeessa neuvotaan koristelemaan maustetulla kermavaahdolla, mutta sen voi aivan hyvin jättää poiskin.

Pinnalla rypäleitä, keltaista ja vihreää kiiviä, persikkaa, ananaskirsikkaa, karambolaa (kirjoitinkohan sen oikein) ja mansikkaa. Lopuksi sivelin hyytelösokerista kiilteen kakun pinnalle.

Sitruunahyytelö on aika makeaa, eli jos haluat, sokerin määrää voi hieman vähentää. Seos on todella paksua tuon melko suuren Maizenan takia, eipähän ainakaan hirveesti valu pinnalta pois.

Anneli kirjoitti 25.09.2010 - 22:49
Kiitos vierailustasi !
Sinähän olet monitaitoinen, ihania kakkuja ja käsitöitä, blogi pullollaan :)
nami-hiiri kirjoitti 25.09.2010 - 23:38
Ai miten ihanaa, että mielenkiintosi säilyi kommenluksista ja kiireistä huolimatta !
Kopion kakkusi muiden kakkukisailijoiden joukkoon.
Pampula kirjoitti 09.11.2010 - 10:48
Kylläpä oli hyvää, tein tällä ohjeella, eikä yksi pala riittänyt :D
Tinuski kirjoitti 10.11.2010 - 23:40
Kiitos Pampula. Olen itsekin tehnyt tuota sitruunatorttua monta kertaa ja on kyllä nimensä veroinen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkkinapit


 

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

http://kermahattu.vuodatus.net/

Get the Maukie - the virtual cat widget and many other great free widgets at Widgetbox! Not seeing a widget? (More info)
Kävijät